maanantai 6. helmikuuta 2017

Tukevasti kivijalassa


Olen piipahtanut uuteen putiikkiin, joka on hiljattain avattu kotipaikkakunnalleni. Plaraan vaaterekkien naisten vaatteita mieli harmaana. Aamulla perhe on kiukutellut ja päivällä pomo haukkunut. Ulkona sataa räntää.

– Voinko auttaa jotenkin? myyjä kysyy iloisesti.

– Ei, kiitos. Katselen vaan.

Myyjä havainnoi lysähtäneen habitukseni ja jättää minut rauhaan. Kunnioitettavaa pelisilmää. Ei onneksi yritä olla yltiöpositiivinen. Se ärsyttäisi tässä mielentilassa.

Vähitellen nappailen mustia ja beigenvärisiä vaatteita käsivarrelleni ja suuntaan kohti pukukoppia.

Nuorena inhosin beigejä alusvaatteita. Niitä kutsuttiin mummo-kalsareiksi. Nyt kuorrutan beesillä itseni vapaaehtoisesti. Kalsarinvärisiä vaatteita ovat komerot pullollaan. Löytyy puseroita, takkeja ja tunikoita, jotka äkkiseltään katsottuna ovat kaikki samannäköisiä. Ne sointuvat kivasti kulahtaneeseen tukkaan sekä nuutuneeseen ilmeeseen. Suorastaan säteilevät valoa ja energiaa ympärilleen.

Leena Sääski (vas.) ja yrittäjä Elina Telin Uudenkaupungin Vaateputiikki Elinassa.

Myyjä katsahtaa asuvalikoimaani ja ehdottaa, jos kokeilisin helmenharmaata kaunista tunikaa, jonka etumus loistaa kullanvärisistä niiteistä. Hujautan tunikan päälleni ja parkaisen:

– Kauhea säkki! Tämähän on hirveä.

– Katsotaanpas, rauhoittaa myyjä.

– Siihen voisi sopia hyvin tämä leveä vyö.

– En ole vyö-ihmisiä, torjun jyrkästi. Nyhdän one-size-tunikan helmaa.

– Tämä huivi natsaa myös asuun, toteaa myyjä ja ojentaa suuren punakukkaisen huivin.

Kiedon huivin kaulaani ja saan sen näyttämään kohtuulliselta. Myyjä jättää vyön roikkumaan vaatetangon päähän näkyvilleni. Ei yritäkään tyrkyttää sitä. Kohta näpelöin vyötä ja virittelen sitä tunikan päälle. Ei istu, ei. En ole vyö-ihmisiä. Asiahan tuli jo selväksi.

Myyjä palvelee samaan aikaan paria muutakin asiakasta. Kuin tyhjästä hän ilmaantuu viereeni ja ryhtyy asettelemaan vyötä lantiolle. Rypyttää tunikaa sopivassa suhteessa vyöhön, taiteilee huivin ilmavasti ja rullaa vähäeleisesti ”säkin” hihat käsivarsille.

– Onpas rennon tyylikäs asukokonaisuus! huudahtaa juuri sisään saapunut asiakas.
– Aikas kiva. Huomaan hymyileväni peilikuvalle.

– Otan nämä kaikki.

Lähden putiikista unikonvärinen ostoskassi iloisesti kädessä keikkuen. Räntä ei rasita, perhe on muuttunut hauskaksi ja pomokin on taas ihan bueno.

Ovipumppu laulaa ja asiakas kiittää!


Leena Sääski
Markkinoinnin lehtori, SAMK

Kirjoittaja on henkilö, joka seisoo tukevasti kivijalassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti